Kävelin kotiin iltamyöhällä virran rantaa myöten. Oli hiljaista ja hämärää, satoi lunta. Pienen pienet hiutaleet erottuivat selvästi valokeilassa. Kuuntelussa on jotakin samankaltaista.

Uniikit, erilaiset sanat putoilevat tai tupruttavat sankasti kuuntelijan tajuntaan. Hiljainen vastaanottaminen muuttaa vähitellen sanojen painoa, puheen rytmiä. Joskus sanat sulavat vastaanoton lämpimyyteen, lempeyteen. Joskus kinokset kasvavat suuriksi, kokeneet korvat kestävät kyllä suurenkin määrän sanatuiskua.

Sanoihin vastaaminen, nyökyttely, ilme tai ele ovat kuin tuulen puhallus lumisateeseen. Hiutaleiden tanssi saa uudet kuviot. Ehkä muotoutuu pyörteitä. Joka tapauksessa järjestys menee uusiksi. Jokin saattaa kääntyä vallan ylösalaisin. Sanat saavat uusia merkityksiä ja jäsentyvät uudelleen.

Aamulla maisema oli valkoinen. Valokeilassa ihminen ja koira iloitsivat lumipeitteestä, jättivät lumeen omat jälkensä. Sanat muuttavat maailmaa, maailma muuttaa sanoja.